perjantai 31. elokuuta 2018

Joulumyyjäiset 2018

Kylän pienet joulumyyjäiset on avannut ovensa jo 10 kertaa. On ollut ilo nähdä miten moni tapahtuman on löytänyt, vuosi vuodelta useampi. Monelle teistä joulutunnelma alkaa myyjäisistä, meille paljon aiemmin.

Samalla kun kesäpäivä lyhenee, niin meidän ajatukset ja touhut kohdistuu myyjäisiin. Kerätään marjoja, käpyjä, risujakin. Käydään messuilla, kehitellään ideoita ja hankitan materiaalia. Lämmitetään huvimajaakin, jotta betoni- ja paperimassatyöt saadaan kuivaksi. Talvi yllätti askartelijan. Monella tässä touhussa on mukana lapset, puolisot, mummot, vaarit/ukitkin. Ukkikin osaa leipoa, usko vain.

Marraskuussa koti muuttaa muotoaan, sekamelska valtaa kodin. Pesuhuoneen täyttää kävyt ja havut, autotallista puhumattakan. Pyykit jää pesemättä ja perhe ruokkimatta. Viimeistään viimeisellä viikolla perhe huomaa, että äiti ei näe, kuule, eikä muista mitään. Äiti nukkuu liian vähän. Tapahtumapaikkakin on saatava kuntoon. Viimeistään tässä vaiheessa puolisot ojentavat auttavan kätensä, vaikka kyllä meillä akkuporakone, vasara ja sahakin pysyvät käsissä. Yhdessä nauretaan ja itketäänkin tälle touhulle, mutta mukavaa on.

Kiitos tästä kaikesta kuuluu teille. Kiitos, että tulette vuosi vuoden jälkeen katsomaan mitä olemme askarrelleet. Yhdessä teidän kanssa saamme palkan tästä kaikesta uurastuksesta.

Nyt on kuitenkin aika näiden touhukkaiden naistenkin hengähtää. Pysähtyä, rauhoittua ja miettiä ideoita hieman pidempään. Nämä ei ole jäähyväiset, vaan aikalisä. Emme siis sano hyvästi, vaan jäämme odottamaan iloista jälleennäkemistä. Myyjäisten ovi pysyy kiinni tänä vuonna, mutta näemme taas vuonna seuraavana. Toivotamme teille kaikille oikein mukavaa syksyä ja Hyvää Joulua!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kylän pienet joulumyyjäiset Vanulan seurantalolla lähestyvät kovaa vauhtia. Neljä viikkoa ja meidän joulumyyjäiset avaavat ovensa jälleen! Tänä vuonnakin mennään vanhoja perinteitä kunnioittaen uutta ja kiinnostavaa unohtamatta. Mukana uusia käden taitajia ja heillä uudet ihanat tuotteet. Myyjäisten kahviossa suolaisia ja makeita herkkuja koko perheelle

Kova tohina myyjäisten tekijäpuolella on siis päällä ja jouluvalmisteluja tehdään kovasti jotta saamme aikaan tunnelmallisen tapahtuman kaikille kävijöille! 

 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kylän Pienet Joulumyyjäiset 2014

 
Kylän Pienet Joulumyyjäiset on vietetty ja puodit purettu!
 
Arvoimme tuotteita jokaisen puodista ja onnelliset voittajat ovat tässä:
 
Seppo Airaksinen ( puulaatikko ja tiskirätti)
Matti Kaukoranta (Tyttöjen herkkuja ja joulukoriste)
Hanna Virtaharju (kynttilä ja tähtikoriste)
Tarja Vartiainen (Teetä)
Riitta Roininen (2 keraamiset enkelinsiivet)
Jari Kangas (korttipakkaus)
Merja Markkanen (kaulakoru ja saippuaa)
Minna Miettinen (pipo ja lasinaluset)
 
Onnea voittajille, olemme teihin yhteydessä!
***
 
 
Kylän Pienten Joulumyyjäisten väki kiittää ja kumartaa Teitä kaikkia kävijöitä ja toivottaa oikein hyvää ja tunnelmallista Joulun aikaa!
 
 
 
 
 

 


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tunnelmia vuoden 2013 myyjäisistä

 
Kiitos tästä vuodesta ja oikein hyvää ja tunnelmallista Joulua teille kaikille!
 
Haluamme kiittää kaikkia kävijöitä ja ystäviä näiden kuvien kera.
 




















 

 


maanantai 9. syyskuuta 2013

Kylän Pienet Joulumyyjäiset 30.11. - 1.12.2013 klo 10 - 17

 
 
Lämpimästi tervetuloa Kylän Pienten Joulumyyjäisten sivuille sekä itse myyjäisiin joulukuun ensimmäisenä viikonloppua!
 
Tämä vuosi tuo tullessaan muutoksia joulumyyjäisiin, mm. joulumyyjäisten paikka vaihtuu.
 
Olemme iloisia että myyjäisemme ovat tavoittaneet niin monet aidoista käsintehdyistä lahjoista ja joulutuotteista kiinnostuneet jouluihmiset!
Myyjäisemme ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja viime vuonna totesimme, että on aika siirtää myyjäiset omakotitalon pihasta hieman julkisempaan paikkaan.
 
Olemme kuitenkin halunneet säilyttää "kotomaisen" tunnelman ja idyllin ja löysimme uudeksi paikaksi Puutossalmen Kylätalon, Puutossalmentieltä.
Kylätalo on vanha kansakoulu ja nykyisin usean kylämme yhdistyksen kokoontumispaikka. Vanhasta talosta löytyy tunnelmaa ja niinpä sama jouluinen fiilis löytyy myös sieltä!
 
Puotien sivut ovat vielä päivityksen alla, ideointi tuleviin myyjäisiin on juuri parhaillaan käynnissä. Odotettavissa joka tapauksessa "jotain uutta, jotain vanhaa, jotain käytettyä ja erityisen paljon hyvää"!
 
Tervetuloa kurkkimaan kuinka myyjäisemme alkavat taas muodostua. Muistakaa myös facebook-sivumme, jotka löytyvät Kylän Pienten Joulumyyjäisten nimellä.
 
Tunnelmallista syksyä toivottaen,
 
Kylän Pienten Joulumyyjäisten väki
 
 
 

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tunnelmia aikaisemmista myyjäisistä

Vuoden 2012 Joulumyyjäiset valokuvaaja Hanna Lindin silmin:
 
 

Jouluinen tunnelma valtaa pihapiirin ja mielet...
 
 

 Joulupukki ja Joulumuori
 
 

 
Pihan Villa Unelma
 




Lumikeijun Leilan puoti.
(Kuva: Piia Suhonen)



EnkeliUnelman Sari.





Seijan Sopen Seija ja tuotteita.

 


Piia pajassaan.
 
 
 
 
Piposen Marjo.




Jauhopuikkojen puoti, Anne ja Marika puodissaan.



Tyttöjen tonttupaja Aurora ja Ada itsetehtyine herkkuineen.



 

Iloinen puheen sorina, hyörinä ja jouluinen tunnelma & tuoksut, siitä koostuu Kylän Pienet Joulumyyjäiset!

Olet sydämellisesti tervetullut myyjäisiimme. Takaamme että mukaasi lähtee hitunen joulumieltä! <3